Janne.jpg

VIRAALI

-Q&A SAT 13.10. at 18:15-

Viraali on episodielokuva, jonka tarina kuvaa useamman ikäpolven edustajia törmäyskursseilla itsensä ja toistensa kanssa. Elokuvan päähenkilöihin kuuluvat nuori läpimurtoon pyrkivä räppäri, rikollisille teille ajautuva hakkeri, syöpäpotilas ja pankkiiri sekä poliisi, joka rakastuu kansainvälisestä urasta haaveilevaan muusikkoon. Urbaani Helsinki tarjoaa näyttämön tarinalle, jossa virtuaalinen ja globaali todellisuus tarjoaa vuoroin haasteita, vuoroin mahdollisuuksia.

Elokuvan tarinat lomittuvat ja lopulta kaikki ovat yhteydessä toisiinsa, kun elämä luo verkostojaan kaikilla tasoilla. Tekojemme vaikutukset leviävät ja koskettavat aina jotakuta myös fyysisesti, vaikka toimemme tapahtuisivatkin virtuaalimaailmassa.

Nuori Janne haaveilee rap-urasta, mutta joutuu kohtaamaan uran alkuvaiheen haasteet. Samaan aikaan poliisi rakastuu muusikkoon, jolla puolestaan on lupaava kansainvälinen ura edessään. Kodinelektroniikkaliikkeessä työskentelevä Mika päätyy rikollisille teille, kun huomaa nykytekniikan tarjoamat uudet mahdollisuudet. Syöpäpotilas Maarit ja pankkiirina työskentelevä Harry tapaavat kymmenen vuotta avioliittonsa päättymisen jälkeen.

Q&A: Thomas Laine (producer, director), Peter Laine (2nd producer, cinematographer), Mika Melender (actor), Anne Polvi (actress)

Language: Finnish. Duration 1h 51min